perjantai 29. tammikuuta 2016

donitsit uunissa

Leivonnat jatkuu... Pojat meni päiväkotiin ja eskariin ja me tytön kanssa jäätiin kahdestaan kotiin, joten päätettiin aamutuimaan leipoa jotain kahdestaan. Saatiin vieraskin kylään sinä päivänä. Käytiin kaupan kautta poikien vienti reissulla ja ostettiin minun lempparisuklaata Fazerin vaaleaa maitosuklaata. Kaivoin donitsipellin kaapista ja päätettiin tehdä donitseja suklaakuorrutteella. Aiemmin olen tehnyt kinuskikuorrutteisia pojan syntymäpäiville vajaa vuosi sitten. Niistä löytyy kuva täältä. Aikaa on siis viime kerrasta tämänkin leivonnaisen kohdalla.

Edelliskertaisten donitsien ohjetta en ollut laittanut ylös joten uutta etsimään netin syövereistä ja niitähän löytyi. Nämä tehtiin Kinuskikissan sivuilta löytyneen ohjeen mukaan. Tein taikinan tuplana ja laitoin osan suoraan pakkaseen kuorruttamattomana kun olivat jäähtyneet tarpeeksi. Taikinasta piti saada 12 donitsia eli 24 tuplana, mutta minä sain 21. Pursotin ilmeisesti vähän enemmän taikinaa vuokiin. Yli ei onneksi tullut vuoistaan. Levyllisestä suklaata sai kuorrutettua noin 10 donitsia kunnolla. Toki me neidin kanssa jouduttiin maistamaan pari palaa suklaata ennen sulatusta. Päälle ripottelin nompparelleja koristeeksi suklaaseen dippauksen jälkeen, jotta tarttuivat hyvin.



Pojat oli mielissään kun pääsivät päiväkodista kotiin ja donitseja maistelemaan. Eskarilainen tuumasi että seuraavan kerran voisi tehdä valkosuklaasta koska tykkää siitä. Totta! Itse mietin että voisin jättää kardemumman pois näistä kun jotenkin se puski läpi niin voimakkaana ja sekoitti suklaankin maun. Tai ainakin vähentää sen määrää.
Pakkasessa odottelee vielä se toinen satsi näitä ja ehkäpä niihin sitten kokeillaan sitä valkosuklaata. Tai sitten ihan voisulalla voidellaan ja (kaneli)-sokerit päälle. Katsotaan sitten millä kiireellä nämä pitää saada tarjolle. Kanelia ja sokeria löytyy kaapista aina, mutta valkosuklaa menee kyllä parempiin suihin hyvin nopeasti tässä talossa. ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti