maanantai 13. kesäkuuta 2016

Hihaton

Taas on uusia kankaita tilailtu jokaiselle lapselle. Ja edelleenkin on myös niitä vanhoja mitä pitäisi ensin tehdä... Ne on vaan niin ihania ettei pysty malttamaan mieltään kun joku uusi osuu silmään. Se on vaan pakko saada. Oikeastaan löysin aluksi vaan meidän vauvalle kankaan, mutta kun samassa kaupassa oli myös toista kangasta mitä olin jo pitkään katsellut mutten vielä tilannut niin se lähti sitten nyt samaan tilaukseen mukaan. Ja sitten kun kahdelle lapselle nyt ostin niin olihan se pakko ostaa samalla lopuillekin jotain!! :D Ja nyt sitten ekstrana myös minulle! Eli yhden kankaan kun alunperin löysi niin lopulta niitä olikin viisi..

Tämä Mario kangas oli yksi niistä. Meidän pojat tykkää pelata wiillä super mario pelejä joten aavistelin että 5-vuotias saattaisi tykätä sellaisesta paidasta. Pala oli noin 50cm korkea ja 80cm leveä. Eli riitti juuri etu ja taka kappaleeseen. Enpä viitsinyt enää eri kuosin hihoja tähän sotkea vaan jätin hihattomaksi. Paita on tällä hetkellä suosituin mikä kaapista aina ensimmäisenä lähtee kun sen sinne pesusta saa. Kiva kun saa ostettua tällaisia puolikkaita palojakin välillä niin tulee käytettyä koko kangas kerralla eikä jää kaikista pyörimään niitä loppu pätkiä.
Poika itse sai valita resorit paitaan ja Marion punainen oli toiveena.


Paita valmistui pari viikkoa sitten mutta tänään muistin vasta kuvata sen käytössä. Mario pääsikin yleisurheilukisoihin mukaan jossa äiti tietenkin hääräsi kameran kanssa lapsiaan kuvaamassa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti