perjantai 29. tammikuuta 2016

Appelsiinikakku

Tulipa leivottua pitkästä aikaa kuivakakkua. Harvemmin näitä tulee tehtyä jostain syystä, mutta nyt päätin kokeilla kun tuli uusi ohje vastaan kakkuviikarin blogissa. Muistan lapsuudestani kun mummuni teki usein appelsiinikuivakakkua vähän erilaisella ohjeella kuin tämä ja se oli ihanaa ja mehevää. Onneksi sekin ohje on tallessa. Siihen appelsiinin maku tuli appelsiinitäysmehusta. Tässä ohjeessa käytetään tuoreita appelsiineja ja appelsiini marmeladia. Ainut mikä meni vähän ohjeesta poiketen oli se että lapset olivat juuri syöneet appelsiineja ja hedelmäkulhosta löytyi enää 1 appelsiini kun kakkutaikinaa tein.. sehän ei ihan mehumäärällisesti riittänyt ja taikina jäi ehkä aavistuksen paksummaksi kuin olisi ollut tarkoitus. Makua oli kyllä mutta mehukkaampaa olisi varmasti ollut oikealla nestemäärällä. Ei tämä onneksi ihan kuivaksi korpuksi silti jäänyt. Laitoin vastineeksi vähän enemmän marmeladia makua antamaan.



Kuivakakku vuokiakin on muutama erilainen tullut hankittua vuosien varrella vaikkei näillä hirveästi tosiaan käyttöä ole ollut. Tähän kakkuun päätin testata uutta ruusu vuokaa minkä olen ostanut muistaakseni Lidlistä joskus vuosia sitten. Johan se olikin aika avata paketistaan. Oli hyvän kokoinen tälle taikinamäärälle. Itse vuoan kokoa en löytänyt paketista ollenkaan mutta ei pienimmästä päästä ainakaan.



Perheen ja siskoni kesken maisteltiin palaset kahvien/teen ja mehujen kanssa ja hyvin maistui kaikille. Lopun laitoin pakkaseen jemmaan vierasvaraksi. Äkkiä se olisi siitä varmasti hävinnyt parempiin suihin jos olisin pöydälle jättänyt.



Ja tulipa mieleeni näin jälkikäteen kun kakupalasta kuvaa otin ja mandariinit asettelin kuvaan että niistähän olisi aivan hyvi voinut puristaa lopun mehumäärän taikinaan, mutta etsin näköjään pelkkiä appelsiineja muiden hedelmien joukosta... :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti