perjantai 22. huhtikuuta 2016

Lionella mekko

Kankaita katsellessa yrittää aina miettiä mitä mistäkin voisi tehdä. Minulla oli metrin pala hipun puutarha kangasta jota oli tullut possupussista joskus viime vuoden lopulla.. Silloin ei ollut innostusta kyseiseen kankaaseen vaan se meni pesusta suoraan kaappiin muiden kankaiden sekaan. Nyt kesävaatteita miettiessä ajattelin tytölle mekkoa ja tämä kangas pääsi käyttöön. Paljon olen tehnyt mekkoja ja tunikoita ihan vain pidentämällä paidan kaavaa. Nyt katselin lehdistä jotain erilaista ja Lionella oli juuri sopiva rimpsuhelmamekko meidän pikku prinsessalle.

Mietin kauan yhdistäisinkö toista kangasta mekon joihinkin osiin. Hihoihin tai jompaan kumpaan helmaosaan. Paapiin pääsiäispussista tuli nimittäin samansävyistä kangasta jonka uskoin käyvän mekkoon. Lopulta se päätyi hihoihin ja ajattelin jos tekisin legginssit vielä mekolle kaveriksi tästä samaisesta kankaasta kuin hihat.

Tämä oli tähänastisista ompeluksistani työläin tehdä monine osineen ja rypytyksineen. Ei valmistunut ihan yhden päivän aikana. Hihat tuottivat aluksi päänvaivaa että miten ne pitää tehdä ja mistä kohtaa rypyttää. Framilonia kului myös niin paljon että se loppui kesken ja sitä sai vasta seuraavana päivänä lisää. Mutta kun se valmistui niin jo vain olin tyytyväinen. Onnistui mielestäni todella hyvin. Kaunis mekko ja malli tämä Lionella. Jos jostain työstäni olen tyytyväinen niin tästä!





Tein mekosta 104cm mutta pidensin varuulta yläosan 110cm, kun olen kuullut että tämä on turhan lyhyt malli. Tuli hyvän kokoinen mekko tälle kesälle ainakin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti