perjantai 12. syyskuuta 2014

hup hup huppari

Uskaltauduin koittamaan hupparin tekoa. Jälleen vanhimmalle pojalle.. katselin aika perusmallin sillä vetoketjuja tai mitään nyörejä en halunnut alkaa opettelemaan vielä. Hupussa oli tarpeeksi uuden opettelua vuorineen yhdelle kerralle.


Skeitti kangas riitti juuri ja juuri ja siinäkin kului aikaa että sain huppukappaleet ja hihat mallattua kangaspalalle kaikki oikein päin. Vuorin kankaan hupulle otin vanhasta topistani, joka oli jo rispaantunut helmasta. Aika kivasti käy mielestäni nämä kankaat yhteen.


Skeittikangas on joustocollegea ja aika miellyttävää ommella. Kaavana on OB:n Beagle boy 122cm. Pituutta lisäsin helmaan reilusti. Aika kapea malli meidän hoikkikselle tai sitten saumuroin runsaalla kädellä?? Liian tiukka se ei kumminkaan ole mistään kohdasta. kiva tästä tuli. Ei ylileveäkään hieno ole. Poika tykästyi myös ja otti heti päälleen ulos.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti