sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Syyssetti 🍁 ja paapiin kankaita



KesÀlomareissulla viikko ennen koulujen alkua kÀvimme kalajoella lomailemassa ja kotimatka takaisin kierrettiin kokkolan kautta, jotta pÀÀsin kÀymÀÀn viimein Paapiin kivijalkamyymÀlÀssÀ. Olihan siellÀ arvatenkin ihania kankaita toistensa perÀÀn. Valmisvaatteita myöskin.
SieltÀ sitten yritin valita vain muutaman mitÀ ehdottomasti haluaisin.

Mansikkapaikka kangas nÀytti kauniilta vaikka kesÀ olikin juuri loppumassa. Halusin sen silti, mansikan punaisena. SÀvyjÀ oli myös muita, keltainen ja vaaleanpunainen, mutta tÀmÀ oli mielestÀni niistÀ parhain.

Kuuru ja tuuri kangas on kivan nÀköinen, mutta tÀtÀ minulla ei ole vielÀ ollut. Kaunis kangas ja löytyi vielÀ muutama pala violetin sÀvyÀ. TÀtÀ otin metrin palan mukaani.

Vaikka siiri ja myyry on ollut jo kauan myynnissÀ, olen monesti miettinyt miksen ole ikinÀ ostanut tÀtÀ kangasta. Monia muita mallistoja kyllÀ missÀ kyseiset hahmot seikkailee. NytpÀ nappasinkin vaaleansinipohjaisena tÀmÀn perus siirin ja myyryn ajatuksena tehdÀ nuorimmalle pojalle siitÀ ainakin paita. Pipo olisi myös kiva.

Liikkeeseen oli juuri tullut uutuuskankaita, joita ei ollut vielÀ nettikaupassakaan myynnissÀ ja sieltÀ löytyi kaunis bambi kangas harmaan sÀvyisenÀ. TÀmÀn nappasin heti. Ihanan syksyinen tuntu tuli tÀstÀ kankaasta ja vÀristÀ. Ja kaunis toteutus!

Matkamme jatkui kyyjÀrven kautta ja sinnehÀn oli avattu kesÀn aikana paapii pop up. Arvatenkin siinÀ oli pakko kÀydÀ myös pyörÀhtÀmÀssÀ ja katsomassa tarjonta. EihÀn siellÀ lÀheskÀÀn niin kattava valikoima ollut kuin kokkolassa, mutta sieltÀ lÀhti mukaan vielÀ saman sÀvyistÀ violettia yksivÀristÀ trikoota, kuin kuurussa ja tuurissa. Ajatuksena tehdÀ tÀstÀ kokonainen setti tytölle.

Samalla nappasin vielÀ keltapohjaista mopot trikoota lisÀÀ. TÀtÀ olin aiemmin jo ostanut ja oli niin ihanan vÀrinen ja meidÀn poikien mieleen ettÀ sitÀ oli saatava lisÀÀ.



Kaikenkaikkiaan oli aika kattava ostosreissu. Paljon uusia ihania kankaita sain taas kaappiini. Aika nappi valinta oli siis myös kesÀlomareissu Àidin kannalta. Ja olihan se ihana paikka tuo kalajoki.

Kankaista ensimmĂ€isenĂ€ halusin tehdĂ€ heti kuurusta ja tuurista tunikan tytölle. Siihen sitten leggingsit ja rusettipanta vielĂ€ mukaan ja neidin ekan hoitopĂ€ivĂ€n vaatteet olikin valittu. 😊




Ei kommentteja:

LÀhetÀ kommentti