lauantai 15. elokuuta 2015

Pikkukisujen päiväunet


Jos jostain kankaasta olen aivan varma että meidän melkein 2-vuotias sitä rakastaa niin se on tämä pikkupiltin kisukangas! Heti kun se sen huomasi pestynä roikkumassa se katsoi sitä ihastellen, osoitti kisuja ja alkoi maukua. "Miau miau" kuului joka kerta kun sen kankaan näki ja hymy levisi kasvoille. Harmillisen kauan siinä kesti että se vaatteeksi valmistui. Tuli ommeltua muita vaatteita ennen kuin tämän kimppuun kävin. Visio oli mielessä heti kun kankaan ostin. Tunika jälleen sillä samalla kaavalla mutta kokoa isompana ja kaaritaskuilla. Kankaat leikkelin jo muutama viikko sitten vaan kun en samalla kerennyt ompelemaan niin ne jäi sinne pyörimään. Tänä aamuna sitten päätin kun 7.00 noustiin koko perhe lauantain viettoon että nytpä ompelen sen valmiiksi. Tyttö kävi moneen otteeseen tarkistamassa tilanteen joko kissat saa päällensä ja levitteli yhdessä vaiheessa jo loppu kankaan palaa ympärilleen kuin huivia hartioilleen.


Kylläpä lensi oma paita nopeasti pois päältä kun sanoin että nyt on kissamekko valmis. Heti päälle ja tiesi jo mitä seuraavaksi tapahtuu. Meni seinän eteen hymyilemään (lakritsi suussa) ja huusi innoissaan että "kuva kuva".


Tämähän sujuu jo helposti. Ei tarvitse edes sanoa että käänny sinne ja sinne kun tyttö näköjään tietää jo että tuotos kuvataan joka sivulta.


Hihoista tein jälleen vähän reilut jotta käyttöaika pitenee. Hihoissa samasta kankaasta hihansuut kaksinkertaisena.
Taskun sisäkangas Noshin raitatrikoota.



Kisuja päästiin testaamaan heti käytössä kun vietimme loppu päivän puuhapuistossa.
Nyt tämä luomus roikkuu jo pestynä pyykkinarulla, josko sen saisi huomenna taas kuivana ja puhtaana päälle.

1 kommentti: