sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Tontun ovi

Tämä uusi ilmiö tontun ovi on näköjään ollut niin iso juttu ettei niitä niin vaan löydäkään mistään. Yritin minäkin sitä tilata netistä oheistuotteineen vaan olipa loppuunmyyty. Kävimme lasten mummolassa 2. joulukuuta ja sielläpä olikin mummo hankkinut meille oven, vaikkei mitään puhetta ole ollut koko asiasta. Ihanaa nyt mekin saimme omamme! Seuraavana päivänä kotiin päästyä laitoimmekin oven paikalleen takan syvennykseen joka teki samalla kauniit raamit ovelle. Paketin mukana tuli 4 laattaa joista olisi voinut liimailla vaikka portaat mutta minä laitoin ne pihalaatoiksi.



Lapset kysyivät että mistäs sen tietää onko tonttu muuttanut oven taakse jos sitä ei näe.. Sanoin että jos oven ulkopuolella näkyy jotain merkkejä, on tonttu varmasti muuttanut sinne.

Olen ommellut lapsille kolme vuotta sitten 24 joulusukkaa jotka roikkuvat keittiön ikkunan edessä. Joka päivälle siis oma sukka jossa on vuoroin yhdelle lapselle jotain ja välillä kaikille samassa. Meidän kotitonttu niitä sinne öisin kiikuttaa kun kaikki nukkuvat. Nyt lapset odottavat jospa tämä meidän oma tonttu muuttaisi uuden ovensa taakse.



Tarkoitus olisi että tonttu lisää nyt joka yö jotain uutta uuden kotinsa pihaan aina jouluaattoon asti, jotta lapset pääsevät heti aamusta ihastelemaan mitä se tonttu on puuhastellut yön aikana. Tämä on kyllä aika jännää myös tästä äidistä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti