torstai 10. elokuuta 2017

Elokuun pitkähihaiset

Ihastuin Majapuun turkoosiin ja pinkkiin Bears- kankaisiin ja napsuttelin niitä sopivat määrät pienimpien paitoja varten. Sitten selailin tietenkin muutkin kankaat ja vastaan tuli kitty kankaitakin uusissa ihanissa väreissä mangona ja minttuna. Mietin että pitäisikö isommat pojat vielä kissapaitoja.. Kysyin jopa miehen mielipidettä että mitä on mieltä. Jotenkin nämä kankaat houkutteli myös samalla kuvio ideallaan. Näistä tulisi vähän kuin samistelupaidat kaikille. Miehen mielestä nämä oli hyvät, mutta kävin varmuuden vuoksi vielä kysymässä vanhimmalta pojalta mitä mieltä olisi kitty kankaista. Sanoi että on hyvä. Lupasi ottaa keltaisen, kun se on hänen lempivärinsä. Ja asiahan oli sillä sovittu! En kysynyt nuoremmalta mitään kun vanhinkin kerta suostui. Siispä kittyjä napsui myös ostoskoriin. Samalla myös paria muuta kangasta ja uusi kaavapaketti lasten paidoille. Tämä idea pitääkin koittaa pian mutta siitä sitten myöhemmin enemmän.

Ensimmäiset kaksi paitaa valmistui ja tässä nyt se vanhimman mango kitty ja nuorimman turkoosi bears. Tykkään kovasti näistä kuoseista ja väreistä! 😍


Kitty tehty Ob:n linear kaavalla ja bears Ob:n autumn forest kaavalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti